TSK · Jaakobin Kirje 4:9

Minun kanteleeni on muuttunut valitukseksi, ja minun huiluni itkuksi.

Se on minulle hyvä, ettäs minun nöyryytit, että minä sinun säätyjäs oppisin.

Jotka kyyneleillä kylvävät, ne ilolla niittävät.

Naurusta minä sanoin: "Mieletöntä!" ja ilosta: "Mitä se toimittaa?"

Sentähden antaa Herra, Herra Zebaot, silloin julistaa, että itketään ja murehditaan, ja hiukset ajellaan ja puetaan säkkiin.

Silloin pitää neitseet hypyssä iloiset oleman, siihen myös nuoret miehet ynnä vanhain kanssa; sillä minä tahdon heidän murheensa iloksi kääntää, ja lohduttaa heitä, ja ilahutan heitä murheestansa.

Meidän sydämemme ilo loppui, meidän tanssimme on kääntynyt murheeksi.

Ettäs sitä ajattelisit ja häpeäisit, ja et rohkeaisi häpiän tähden suutas avata, koska minä sinulle anteeksi antava olen kaikki, mitäs tehnyt olet, sanoo Herra, Herra.

Autuaat ovat murheelliset; sillä he saavat lohdutuksen.

Voi teitä, jotka ravitut olette! sillä teidän pitää isooman. Voi teitä, jotka nyt nauratte! sillä teidän pitää murehtiman ja itkemän.

Sillä se murhe, joka Jumalan mielen jälkeen tapahtuu, saattaa katumisen autuudeksi, jota ei yksikään kadu; mutta maailman murhe saattaa kuoleman.

Niin paljo kuin hän itsiänsä kunnioitti ja koreili, niin antakaat hänelle niin paljon vaivaa ja itkua; sillä hän sanoo sydämessänsä: minä istun ja olen kuningatar ja en leski, ja ei minun pidä itkua näkemän.