Story
Kuinka moni meistä koskaan nousee ja kertoo toisille, mitä uskoo Jeesuksesta Kristuksesta? Kuinka moni meistä on todella vakuuttunut siitä, että uskomme on tullut niin kokonaan osaksi sitä, mitä me olemme, että se ansaitsee tulla iloisesti julistetuksi kaikille, jotka meiltä kysyvät?
Jeesuksen opetuslapsena oleminen ei voi olla helppoa, sillä niin kuin Jeesus kerran sanoi: "Olkaa varuillanne ihmisten suhteen, sillä he vetävät teidät oikeuden eteen… Teidät viedään maaherrojen ja kuninkaiden eteen minun tähteni, todistukseksi heille ja pakanoille… Älkää olko huolissanne siitä, kuinka tai mitä puhutte… Teille annetaan sillä hetkellä… Ja te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden. Mutta joka kestää loppuun asti, se pelastuu." (Matteus 10:16ss (Matthew 10:16)) Kolmannen vuosisadan loppupuolella eli kristitty mies nimeltä Markos.
Hän oli Borollosin ja Zahfaranin piirikuntien hallitsija Egyptissä. Markoksella oli vain yksi tytär, nimeltä Demiana. Hänen kauneutensa ja hyvä luonteensa olivat legendaarisia. Hänen isänsä rakasti häntä syvästi ja teki parhaansa kasvattaakseen hänet todelliseen kristilliseen tapaan. Demiana rakasti rukoilemista ja pyhien kirjojen lukemista huoneensa hiljaisuudessa. Rukoillessaan hän usein itki, kun hän tunsi Vapahtajansa Kristuksen rakkauden täyttävän pienen sydämensä. Kun Demiana oli tullut tarpeeksi vanhaksi, hänen isänsä halusi naittaa hänet yhdelle jaloista ystävistään, mutta Demiana kieltäytyi.
Hän sanoi antaneensa itsensä morsiameksi Kristukselle ja aikovansa elää koko elämänsä naimattomana voidakseen palvella Herraa Jeesusta Kristusta. Demiana pyysi isäänsä myös rakentamaan hänelle talon kaupungin laitamille, jotta hän voisi elää siinä ystäviensä kanssa nunnana erossa maailmasta ja sen kiusauksista. Tuntien tyttärensä syvän halun vanhurskaaseen elämään hänen isänsä myönsi vastahakoisesti Demianan toiveen ja rakensi hänelle suuren palatsin. Demiana muutti palatsin luostariksi ja eli siinä neljänkymmenen ystävänsä kanssa.
He olivat kaikki naimattomia tyttöjä, ja Herran käsi oli heidän kanssaan antaen heille voimaa ja lohtua. Tuohon aikaan keisari Diocletianus alkoi kiduttaa ja tappaa kristittyjä, jotka kieltäytyivät palvomasta hänen epäjumaliaan (Apolloa ja Artemista). Kun Markos kutsuttiin polvistumaan patsaiden eteen ja uhraamaan suitsuketta, hän kieltäytyi. Mutta Diocletianus suostutteli hänet lupaamalla antaa hänelle korkeamman aseman Rooman valtakunnassa. Kun Demiana kuuli, että hänen isänsä oli polvistunut epäjumalien eteen, hän lähti palatsista ja meni heti hänen luokseen.
Hän sanoi: "Kuinka saatoit kieltää Vapahtajasi, joka vuodatti verensä pelastaakseen sinut, ja polvistua kivisten epäjumalien eteen, joissa saatana asuu? Se mitä teit, isäni, on raukkamaista ja häpeällistä." Kun Markos kuuli tyttärensä sanat, hän tuli järkiinsä. Hän sanoi: "Voi minua, kuinka saatoin langeta Paholaisen ansaan ja palvoa noita kelvottomia patsaita." Sitten hän nousi heti ja meni Diocletianuksen luo.
Hän teki ristinmerkin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen kaikkien edessä ja huusi kovalla äänellä: "Tietäköön jokainen, että minä palvon taivaan ja maan Jumalaa, ainoaa Jumalaani ja Herraani Jeesusta Kristusta." Diocletianus tuli levottomaksi ja yritti parhaansa muuttaakseen Markoksen mielen, mutta tällä kertaa Pyhä Henki oli täyttänyt hänen sydämensä, ja hän todisti vielä rohkeammin olevansa valmis kuolemaan ennemmin kuin kieltämään Vapahtajansa. Diocletianus raivostui todella ja käski sotilaita tappamaan hänet.
Kun keisari sai tietää, että juuri Markoksen tytär Demiana oli muuttanut isänsä mielen, hän käski yhtä komentajistaan ottamaan sata sotilasta ja hyökkäämään palatsiin. "Yritä ensin suostutella hänet palvomaan epäjumaliamme", sanoi Diocletianus. "Mutta jos hän kieltäytyy, uhkaa häntä, kiduta häntä ja jopa tapa hänet, jotta hän olisi esimerkkinä muille kristityille." Kun Demiana näki sotilaiden lähestyvän palatsia, hän rukoili Jumalaa vahvistamaan heidän uskonsa kuolemaan asti.
Sitten hän sanoi ystävilleen: "Jos olette valmiita kuolemaan Jeesuksen tähden, voitte jäädä, mutta jos ette kestä sotilaiden kidutusta, on parempi, että kiiruhdatte pakoon heti nyt." Neljäkymmentä neitsyttä vastasivat, etteivät he menettäisi iankaikkista elämää vain nauttiakseen muutamasta hetkestä tässä pahassa maailmassa. Kun komentaja välitti Diocletianuksen viestin Demianalle, hän vastasi: "Kuinka voisin jättää Herrani ja Jumalani Jeesuksen Kristuksen ja kumartaa sokeiden, mykkien ja kuurojen patsaiden edessä!
Sinun ja keisarisi tulisi hävetä häpeällisiä tekojanne, ja minä sanon sinulle, että vaikka tappaisit minut, uskoni ei järky." Komentaja häpesi suuresti ja käski sotilaita kiduttamaan Demianaa eri julmilla tavoilla.
Kun hän tunsi kauhean kivun läpi ruumiinsa, hän kohotti kasvonsa kohti taivasta ja rukoili: "Herrani Jeesus, Korkeimman Poika, joka ristiinnaulittiin pelastaakseni minut, anna minulle voimaa kestää kipu." Neljäkymmentä neitsyttä katselivat ja itkivät, mutta Demiana sanoi heille: "Älkää itkekö, sisareni, sillä Herramme Jeesus Kristus kidutettiin ja tapettiin, koska hän rakasti meitä, vaikka hän ei tehnyt yhtäkään syntiä.
Kuinka paljon enemmän minun tuleekaan toivottaa kuolema tervetulleeksi hänen nimessään, varsinkin kun olen varma minua odottavasta taivaallisesta kirkkaudesta!" Kun sotilaat väsyivät Demianan kiduttamiseen, he heittivät hänen puolikuolleen ruumiinsa vankilaan. Mutta arkkienkeli Mikael ilmestyi hänelle, kosketti häntä taivaallisilla siivillään ja paransi hänen haavansa. Seuraavana päivänä komentaja luuli hänen kuolleen, mutta kun hän seisoi tämän edessä täydessä terveydessä, komentaja oli hyvin ymmällään. Kun jotkut ihmiset näkivät tapahtuneen, he huusivat: "Me olemme kristittyjä.
Me uskomme Demianan Jumalaan. Meillä ei ole muuta Jumalaa kuin Jeesus Kristus." Komentaja tuli vielä levottomammaksi ja tappoi heidät kaikki. Demianan kidutusta jatkettiin vielä julmemmalla tavalla monia päiviä, mutta yhä uudelleen arkkienkeli Mikael ilmestyi ja paransi hänet. Viimeisenä päivänä ennen marttyyrikuolemaansa Herramme Jeesus itse tuli hänen luokseen ja sanoi: "Ole rohkea, valittuni. Minä olen valmistanut sinulle häidesi kruunun taivaassa.
Sinun nimesi muistetaan iankaikkisesti, sillä se on oleva monien ihmeiden aiheena, ja tähän paikkaan rakennetaan suuri kirkko kunnioittamaan siunattua nimeäsi." Lopulta komentaja käski sotilaita mestaamaan Demianan miekalla yhdessä neljänkymmenen neitsyen kanssa. Demianan kanssa marttyyreina kuolleiden kokonaismäärä oli noin neljäsataa. Muutamaa vuotta myöhemmin, kun kuningas Konstantinus (ensimmäinen kristitty kuningas) nousi valtaan, hän lähetti äitinsä kuningatar Helenan Demianan palatsiin. Helena hautasi kaikki löytämänsä ruumiit suurella kunnialla.
Hän asetti Demianan ruumiin norsunluusta tehdylle vuoteelle ja koristi sen silkkipellavalla, ja samaan paikkaan hän rakensi kirkon. Pyhällä Demianalla on myös suuri luostari Belkasissa, ja monet kirkot Egyptissä kantavat hänen nimeään. Olkoot tämän suuren marttyyrin, pyhän Demianan, rukoukset ja siunaukset meidän kaikkien kanssa. Aamen